Fennostudio LIVE – ”Kohti putinistien maalitusta” – 9.9.2022 alkaen klo 17!

Donate

Fennostudio
Published on Sep 9, 2022
Viime viikolla saimme kuulla, että Nato-Suomeen perustetaan valtion salainen poliisi (Gestapo) alkuvuodesta 2023 ja nyt esitetään "maalituslakia" laajoilla valtuuksilla, joka tapahtuu samaan aikaan, kun Maria Ohisalo vaatii "putinistien" kansallisia vainoja ja ministeri Mika Lintilä ilmoitti Suomen olevan sodassa Venäjää vastaan. Fennostudiossa Janus Putkonen ja Jonathan Widell.

Keskiviikkona saimme kuulla, että ”kriittisyys pelaa Putinin pussiin” ja Sanna Marinin hallitus on siksi säätämässä maalituslakia, joka kriminalisoi poliitikkojen arvostelun. Valtioneuvosto tiedottaa:

”Arviomuistiossa on toimeksiannon mukaisesti arvioitu sitä, tarvitaanko maalittamiseen puuttumisen tehostamiseksi rikoslainsäädännön muutoksia. Lainsäädännön muutostarpeiden ilmetessä oli luonnosteltava muutokset, mahdollisuuksien mukaan myös rikoslainsäädännön muuttamisesta aiheutuvat.

Ennen lainsäädännön arviointia käydään läpi maalittamista ilmiönä, rikoslainsäädäntöä, muita kuin rikosoikeudellisia keinoja, kansainvälistä vertailua, rangaistavaksi säätämisen reunaehtoja sekä maalittamista koskevia arviointeja ja ehdotuksia.

Arviomuistiossa arvioidaan rikoslainsäädännön täydentämistarvetta ja -mahdollisuuksia sananvapauden ja perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten sekä rikoslainsäädännön käytön yleisten edellytysten ja kriminalisointiperiaatteiden valossa.

Arvioinnin johtopäätöksenä on, että maalittamisen säätämiselle rangaistavaksi on löydettävissä perusteita. Tällöin rangaistavaksi tulisi maalittamisen käynnistäminen ja siihen osallistuminen. Rangaistukseksi määrättäisiin sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta. Maalittaminen olisi virallisen syytteen alainen rikos.

Tämä tarkoittaa, että maalittamisesta epäiltyä voitaisiin salakuunnella. Tuomiot poliitikkojen ja virkamiesten ”maalituksesta” voivat olla esityksen mukaan olla sakkoja tai vankeutta.

Huomio!

Jotta saamme Youtuben rinnalle jatkossa myös livenä – tilaa uusi Fennomaan kanava:

https://www.youtube.com/channel/UCjFhZ7LWFAq3LMCnssS_g2A

Category

Share Stream

  • 560 x 315
  • 640 x 360
  • 853 x 480
  • 1280 x 720

Add to

Flag Stream

Rate stream

Rate stream

Up next