sporttikameravirtapankki

Bill Gates Sanoi Lopulta Sen Mitä Kukaan Ei Ole Saanut Sanoa

Donate

Cirrata567
Published on Aug 6, 2022
Ivor Cummins käsittelee tällä 8.6.2022 julkaistulla videolla The Jimmy Dore Shown näyttämää pätkää Bill Gatesista. Tämä helvetin portinvartija sanoo nyt itse vihdoin sen, mitä kukaan muu ei ole vielä tähän saakka saanut sanoa tästä eliitin ”pyhästä” koronasta: ”kyse oli pääosin vanhuksiin vaikuttavasta flunssan kaltaisesta taudista.”

YouTube on esimerkiksi noudattanut kaikessa WHO:n virallista COVID-linjaa ainoana totuutena, jota ei ole saanut kukaan millään tavoin kyseenalaistaa. Jos joku on esittänyt erilaisia näkemyksiä tai teorioita koronan vaarallisuuteen liittyen, he ovat joutuneet sekä armottoman sensuurin että myös salaliittoteoreetikoiksi leimaamisen ja mustamaalaamisen kohteiksi:

”Käytännössä kaikki, jotka katsoivat tietoja, sanoivat, että sen kuolleisuusaste on alhainen ja kyse on pääosin vanhusten taudista. Mutta sitä ei saanut sanoa ääneen. Ja niitä, jotka katsoivat tietoja, häpäistiin sillä, että he tekivät ”omaa tutkimustyötään”. Mitä te oikein luulette tekevänne, kun katsotte faktoja?”

Mutta mitä tekee nyt sitten Suomen valehteleva valtamedia? Pyytävätkö he kenties herrasmiesmäisesti anteeksi omia virheitään tästä kaksi vuotta kestäneestä täysin vääristyneestä koronauutisoinnista? Ja näyttävätkö he nyt tämän koko maailman arvostetuimman ”terveysasiantuntijan” tuoreen lausunnon myös kaikille suomalaisille ja kertovat, että nyt ei ole enää mitään syytä pelätä koronaa eikä ole koskaan ollutkaan?

Täältä löytyy Bill Gatesin koko alkuperäinen haastattelu (58 min):
https://livestream.com/accounts/1249127/events/10335543/videos/230937866
Täältä löytyy alkuperäinen Ivor Cumminsin video: https://www.youtube.com/watch?v=0XMqRHihUbc&ab_channel=IvorCummins
Tässä on toinen tekstittämämme video Jimmy Dorelta:
https://rapsodia.info/nato-on-natsien-kuntoutusjarjesto-2/
https://rapsodia.info/bill-gatesin-pandemia-2-0-apinarokko-2/
https://rapsodia.info/hs-pohtii-pitaisiko-valtamedian-haastajien-toiminta-kieltaa-2/
https://rapsodia.info/dr-ariyana-love-kempen-podcastissa/
https://rapsodia.info/miten-koronapandemia-tehtailtiin-david-icke-2/
Lisää rokotteista: https://rapsodia.info/?s=mccullough

Category

Share Video

  • 560 x 315
  • 640 x 360
  • 853 x 480
  • 1280 x 720

Add to

Flag Video

Rate video

Rate video

Up next
Autoplay