Tutkintapyyntö Sauli Niinistöstä

Donate

Rapsodia.fi
Published on Jan 10, 2022
Valtion virkamiehet saavat koronarokotevahingosta 4 miljoonan korvauksen -- Veikko Flink on julkaissut 10.1.2022 videon, jolla hän käsittelee Suomen lakien välille jälleen kerran syntynyttä ristiriitaista tilannetta, kun tavallinen kansa on taas kerran asetettu eriarvoiseen asemaan suhteessa röyhkeään poliittiseen eliittiimme virkamiehineen, jotka sorvaavat näitä laittomuuden lakejaan vain itseään ja omia perheitään hyödyttämään. Ja samaan aikaan he pakottavat vieläpä tavallista kansaa pakkopiikeille ilman minkäänlaista oikeutta vahingonkorvauksiin, jos ja kun rokotevahinkoja sattuu. Veikko kehottaa lainoppineita tutustumaan oikein toden teolla tähän asiaan ja tekemään asiasta tutkintapyyntöjä poliisille.

Presidentti Sauli Niinistö on siis allekirjoittanut yhdessä kuntaministeri Sirpa Paateron kanssa 23.4.2021 lain, joka oikeuttaa valtion virkamiehet perheineen miljoonakorvauksiin heille sattuneiden koronarokotehaittojen osalta. Tätä korvausta on mahdollista saada vuoden 2022 loppuun asti. Ja korvauksethan näille byrokraateille maksetaan luonnollisesti verovaroista eli periaatteella sinä maksat.

Tästä kaikesta paljastuu se, että vallanpitäjät ovat olleet täysin tietoisia koronarokottamista seuraavista vakavista haittavaikutuksista jo huhtikuussa 2021, kun ovat menneet turvaamaan tällä lailla omaa selustaansa. Tämä uusi laki junailtiin kaikessa hiljaisuudessa kansalaisten selän takana läpi siten, että se naamioitiin tarkoituksellisesti harhaanjohtavalla tavalla muka "valtion virkamatkoja koskevaksi vahingonkorvaukseksi". Nämä globalistien törkeät rikokset paljastuvat nyt kuitenkin yksi toisensa perään ja kansa herää päivä päivältä yhä enemmän tähän ennennäkemättömän suureen hallituksen ja viranomaisten toteuttamaan koko kansan kusetukseen.

Veikko lukee videolla mielenkiintoisen kohdan tästä uudesta laista:

”Henkilöllä on oikeus saada korvaus sairaudesta tai vammasta, jonka sellainen Euroopan lääkeviraston hyväksymä covid-19-pandemian torjumiseksi annettu rokote, jolle Euroopan komissio on antanut myyntiluvan, on todennäköisesti aiheuttanut (covid-19-rokotevahinko). Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että ulkomaanmatkan tai ulkomailla oleskelun on tarkoitus kestää yli kolme kuukautta.”

Ja Veikko jatkaa kertomalla:

"Minä uskon Jumalaan, että on olemassa yksi tuomari, joka on kaiken yläpuolella korkeammalla. Ja Hän on oikeamielinen tuomari. Tämän maailman tuomarit ja lainsäätäjät — näyttää siltä, että nämä lainsäätäjät ja tuomarit, että ne vääntää vääräksi lain. Säädetään lakeja, joilla vain tietty ihmisryhmä asetetaan muita ihmisiä parempaan asemaan. Ja kaikki tämän alapuolelle jäävät ihmiset, jotka saavat näitä rokotehaittoja, joka tässä tunnustetaan, että niitä voi tulla, niin rokotehaitat korvataan ainoastaan niille ns. A-ryhmän ihmisille, mutta muita ryhmiä ei pidetä enää edes ihmisinä. Heille ei olla valmiita korvaamaan yhtään mitään, vaan he saavat tyytyä kohtaloonsa."

UMV-lehti on myös kirjoittanut aiheesta artikkelin:
https://mvlehti.net/2022/01/10/valtion-virkamiehille-ja-perheenjasnille-korvataan-koronarokotteiden-haitoista-jopa-4-miljoonaa-euroa/

Tässä on linkki Veikko Flinkin YouTube-kanavalle: https://www.youtube.com/watch?v=wAdxdGuYZ_k&ab_channel=VeikkoFlink

Täältä löytyy lisää Veikko Flinkin videoita: https://rapsodia.fi/?s=veikko+flink

Seuraa Rapsodia Uutiskanavaa Telegramissa, niin saat aina nopeasti tiedon uusimmista videoista ja postauksista suoraan puhelimeesi: https://t.me/RapsodiaUutiskanava

Category

Share Video

  • 560 x 315
  • 640 x 360
  • 853 x 480
  • 1280 x 720

Add to

Flag Video

Rate video

Rate video

Up next
Autoplay