EU meppien 4. tiedotustilaisuus: pakkorokotukset – vastaus Ursula von der Leyenille

Donate

Rapsodia.fi
Published on Dec 13, 2021
Europarlamentaarikot eli mepit järjestivät 8.12.2021 Brysselissä nyt jo neljännen tiedotustilaisuutensa. Tällä kertaa tiedotustilaisuus järjestettiin vastauksena Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin pyyntöön siitä, että EU:n pakkorokotuksista tulisi käydä keskustelua Euroopassa. Tämä tiedotustilaisuus oli niin täynnä painavaa asiaa, että kokosimme tähän ensin parhaita paloja meppien sanomisista suorina lainauksina ja sen jälkeen löytyy vielä tämä koko 42 minuutin pituinen tiedotustilaisuus tekstin muotoon suomennettuna.

Suomessa ajetaan parhaillaan sote-alan pakkorokotuksia. Tässä meppien tilaisuudessa on todella tärkeää asiaa siitä, miten meidän tulee nyt yhdessä taistella tätä vääryyttä ja laittomuutta vastaan kaikin mahdollisin keinoin ja kaikilla mahdollisilla rintamilla.

Romanian MEP, Cristian Terhes:

"Kun tämä sama toimittaja kysyi siihen liittyen, miten nämä vihreät sertifikaatit voivat olla voimassa yhdeksän kuukautta, vaikka keskustelussa oli itse asiassa kyse siitä, että rokotteet ovat voimassa vain 6 kuukautta, Ursula sanoi, ja lainaan häntä, että “Tämä kolmen kuukauden lisäaika on myönnetty Euroopan komission toimesta kaikille rokotetuille, jotta he voivat käyttää perusoikeuksiaan.” Tämä on ensimmäinen ongelma.

Heti, kun hän pyysi tätä keskustelua, jota pitäisi käydä koko Euroopan unionin alueella, me tartuimme toimeen ja me vastaamme nyt tähän hänen esittämään kutsuun, kun aloitamme tämän keskustelun."

Italian MEP, Francesca Donato:

"Asun maassa, joka on jo ottanut käyttöön pakolliset rokotukset. Italiassa hallitus on ottanut käyttöön pakollisen rokotuksen kaikille terveydenhuoltoalan työntekijöille, kouluissa, yliopistoissa ja ammatillisessa koulutuksessa työskenteleville sekä armeijan, poliisin ja palokunnan työntekijöille.

Euroopan komission puheenjohtaja esitti viime viikolla, että EU:n olisi omaksuttava yhteinen lähestymistapa näiden toimenpiteiden toteuttamiseen kaikissa maissa. Vastaukseni on, että teidän pitäisi hylätä kaikki pakollisia rokotuksia ja rokotettujen kansalaisten kriminalisointia koskevat käytännöt. Kuten Euroopan neuvosto teki päätöslauselmassaan numero 2361/21.

Pakollisten rokotusten tukeminen tulisikin nyt pettämään sen omat arvot vapaudesta, tasa-arvosta ja ihmisoikeuksien suojelusta. Ja siitä päivästä lähtien EU:n jäsenyys olisi häpeä kaikille demokraattisille maille. Euroopan unionin on nyt tehtävä valinta. Jatkaako EU demokraattisena järjestelmänä vai ei? Komissio on valmis muuttumaan autoritaariseksi. Saa nähdä, mitä EU:n neuvosto päättää. Olemme täällä palauttamassa EU:lle vapautta ja ihmisoikeuksia, emmekä häpeää. Kiitos."

Liettuan MEP, Stasys Jakeliūnas:

"Jotkut tutkijat, myös lääketieteen tutkijat, kutsuvat tätä pandemiaa PCR-testi pandemiaksi. Olen samaa mieltä heidän kanssaan. Lisäisin vielä, että tämä on myös pelko pandemia, koska PCR-testit aiheuttavat niin sanottuja COVID-tapauksia ja COVID-kuolemia. Ja tämä tilasto on epäluotettava, minkä vahvistavat myös kolme Euroopan unionin tilastoista vastaavaa laitosta antamiensa tietojen perusteella.

Tilastotietoja ja pelon tunnetta manipuloidaan nyt, jotta meitä kaikkia, myös lapsiamme, saataisiin painostettua rokotuksiin. Nyt von der Leyen vaati pakollisia rokotuksia tai tarkemmin sanottuna keskustelua pakollisista rokotuksista. Mutta tässä on jo nyt kyse pakkorokotuksia, koska meitä manipuloidaan pelon ja tilastojen kautta, ja koska meiltä vaaditaan digitaalisen koronapassin käyttöä.

Kun meitä pyydetään ottamaan rokotteet, meitä kehotetaan luottamaan tieteeseen. Mitä tiede on? Tein itse tiedettä vuosia sitten, mutta muistan yhä, mistä siinä on kyse. Kyse on aivan ensimmäisenä tieteellistä keskustelusta, avoimesta tieteellisestä keskustelusta. Missä on kaikki tieteellinen keskustelu rokottamisen ja muiden COVID-kysymysten suhteen, kuten PCR-testit?"

Saksan MEP, Christine Anderson:

"Mutta sanon teille nyt, että valtaosa vaaleilla “valituista” edustajistanne pettää teidät aivan täysin. Sen sijaan, että muokkaisimme käsitystämme siitä, mikä on täysin rokotetun ihmisen määritelmä, meidän tulee muokata käsitystämme siitä, mikä on laillinen hallitus. Hallitukset, jotka pakottavat ihmiset noudattamaan sääntöjään, eivät ole laillisia eivätkä demokraattisia.

Eikä kyse ole myöskään terveydestänne. Lääketeollisuuden yritykset ovat aivan yhtä kiinnostuneita kansanterveydestä kuin mitä aseteollisuus on kiinnostunut maailmanrauhasta. Jotkut teistä saattavat väittää, että liioittelen tai arvioin väärin hallitusten aikomuksia. Myönnän kyllä, että se voi olla mahdollista, mutta oletteko te valmiit ottamaan tässä kohtaa riskin? Onko teillä varaa tällaiseen välinpitämättömään asenteeseen hallitustanne kohtaan, kun otamme huomioon sen tosiasian, mitä me kaikki voimme tässä nyt menettää?

Minä olen päättänyt jättää lapsilleni vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan, ja aion taistella sen puolesta kynsin ja hampain. Ja jos se jää viimeiseksi asiakseni, jonka teen tällä planeetalla, olkoon sitten niin. Joten vielä kerran, arvon hallitus, katsotaan, mihin pystytte. En pelkää teitä. Te ette pysty hiljentämään minua. Ette pysty pakottamaan minua noudattamaan teidän sääntöjänne."

Kroatian MEP, Ivan Vilibor Sinčić:

"Slovenian perustuslakituomioistuin teki päätöksen, että hallituksen tekemä päätös, joka on muuten hyllytetty jo muutama päivä takaperin. He siis sanoivat, että Slovenian hallituksen tekemä päätös, jonka mukaan vain rokotetut ja taudista parantuneet ihmiset saisivat mennä työpaikoilleen, että tämä päätös on perustuslain vastainen. Tämä on todella suuri voitto perustuslaillisille oikeuksillemme kaikkialla ympäri Eurooppaa.

Tarvitsemme lisää tällaisia päätöksiä. Tämä on siis selvä vahvistus sille, että nämä lait ovat edelleen voimassa. Ihmisoikeudet ovat edelleen voimassa. Mutta teidän on taisteltava. Teidän on nostettava näistä oikeuskeissejä ja taisteltava oikeusteitse, sekä myös kansalaisaktivismin ja tieteen rintamalla. Ja tämän tekemistä meidän kaikkien tulee jatkaa."

Romanian MEP, Cristian Terhes:

"'Yksi kuolema on tragedia, mutta miljoona kuolemaa on vain tilastoja.' Tämä on sitaatti, joka on omistettu Josif Stalinille. Luin Ursula von der Leyenin lainauksen siitä, mitä hän sanoi lehdistötilaisuudessa 1. joulukuuta 2021 Euroopan komission edustajana, ja toistan nyt sen, mitä hän sanoi: “Euroopassa on 150 miljoonaa ihmistä, joita ei ole rokotettu.”

Olin aivan järkyttynyt, kun kuulin tämän. Kun tarkastelemme Euroopan unionin kansalaisia, emme näe 150 miljoonaa ihmistä, jotka ovat rokottamattomia, ja muita, jotka saattavat olla rokotettuja. Ei, vaan me näemme 400 miljoonaa yksilöä, joilla kaikilla on perusoikeudet ja joilla on oikeus ja vapaus, tai joilla vähintäänkin pitäisi olla oikeus päättää tässä nykyisessä Euroopan unionissa, haluavatko he saada lääketieteellistä hoitoa vaiko eivät.

Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin pitämä lehdistötilaisuus toimii nyt siis koko länsimaisen sivilisaation käännekohtana EU:ssa. Kun puhumme länsimaisesta sivilisaatiosta, emme puhu mistään maantieteellisestä paikasta. Me puhumme arvomaailmasta, joka loi sen, mitä kutsumme tänä päivänä länsimaalaiseksi arvomaailmaksi, johon kaikki viittaavat.

Mutta kuten olemme nyt nähneet, ja tämä on aivan ennennäkemätöntä, miten hän kyseenalaistaa jokaisen Euroopan unionissa elävän kansalaisen perusoikeudet.

Kysyn Euroopan kansalaisilta, mihin te vedätte rajan? Missä kohtaa te teette kompromissin? Kuinka paljon valtaa te haluatte antaa Euroopan komissiolle, joka taas antaa vaaleilla valitsemattomien byrokraattien päättää vastoin omaa tahtoanne siitä, mitä rokotuksia teidän on otettava, jotta saatte elää “vapaina” kansalaisina?

Minä en kumarra enkä polvistu kenenkään muun kuin Jumalan edessä. Joten, jos he haluavat rangaista minua siitä, että toimin oikeuksieni mukaisesti ja puolustan kaikkien vapauksia EU:ssa, niin tehkää sitten se. Mutta loppujen lopuksi tämä on Euroopan kansalaisten käsissä. Mitä he tahtovat tehdä?"

Tästä löydät alkuperäisen videon Cristian Terhesin Youtube-kanavalta: https://www.youtube.com/watch?v=YTIvlu9DjdI&pbjreload=102&ab_channel=CristianTerhes

Tästä löydät EU meppien aikaisemmat tiedostustilaisuudet: https://rapsodia.fi/?s=eu+meppi

Seuraa Rapsodia Uutiskanavaa Telegramissa, niin saat aina nopeasti tiedon uusimmista videoista ja postauksista suoraan puhelimeesi: https://t.me/RapsodiaUutiskanava

Koko 42 minuutin pituinen tiedotustilaisuus tekstin muotoon suomennettuna:

Pidämme jälleen uuden tiedotustilaisuuden. Syy siihen, miksi kutsuimme tämän tiedotustilaisuuden tänään koolle, on niissä kahdessa huolestuttavassa lausunnossa, jotka Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi lehdistötilaisuudessa, jonka hän piti 1. joulukuuta 2021. Haluan lainata nyt tarkasti sitä, mitä hän sanoi, jotta voimme varmistaa, että kaikki tulee selväksi ja että tätä katselevat ihmiset ymmärtäisivät, miksi kutsumme tämän tiedotustilaisuuden koolle ja miksi olemme ottaneet tämän kannan näihin asioihin.

Kun toimittaja kysyi Ursulalta, mitä hän ajattelee digitaalisesta vihreästä sertifikaatista eli koronapassista ja tehosterokotteista, hän vastasi: “Tämä oli suuri menestys.”

Kun tämä sama toimittaja kysyi siihen liittyen, miten nämä vihreät sertifikaatit voivat olla voimassa yhdeksän kuukautta, vaikka keskustelussa oli itse asiassa kyse siitä, että rokotteet ovat voimassa vain 6 kuukautta, Ursula sanoi, ja lainaan häntä: “Tämä kolmen kuukauden lisäaika on myönnetty Euroopan komission toimesta kaikille rokotetuille, jotta he voivat käyttää perusoikeuksiaan.” Tämä on ensimmäinen ongelma.

Toinen ongelma. Häneltä kysyttiin pakollisista rokotuksista, joita on tällä hetkellä puskettu eteenpäin ympäri Eurooppaa. Kun häneltä kysyttiin tästä, hän sanoi seuraavaa ja lainaan myös sitä. Ja syy, miksi lainaan häntä, on siinä, että tahdon varmistaa sen, että kaikki on alkuperäisiä kirjauksia ja että kaikki tietävät, mistä puhumme. Hän sanoi: “Jos minulta kysytään, mikä on henkilökohtainen kantani, meillä on tämä pandemia, meidän täytyy elää. Meillä on ihmisten elämiä pelastavia rokotteita, mutta niitä ei ole käytetty riittävästi kaikkialla, ja tämä aiheuttaa valtavia kustannuksia terveydenhuollolle. Jos tarkastelemme nykyisiä lukuja, 77 prosenttia Euroopan unionin aikuisista on rokotettu, kun katsotaan koko väestöä, kyse on 66 prosentista. Tämä tarkoittaa, että kolmasosa Euroopan väestöstä on rokottamatta. Kyse on siis 115 miljoonasta ihmisestä. Se on paljon. Kaikkia ei voida rokottaa. On esimerkiksi hyvin pieniä lapsia tai ihmisiä, joilla on erityisiä sairauksia, mutta valtaosa ihmisistä voidaan rokottaa. Siksi on mielestäni ymmärrettävää ja arvokasta johdattaa tätä keskustelua nyt siihen, miten voimme kannustaa ja mahdollisesti harkita pakollisia rokotuksia Euroopan unionissa. Tästä on keskusteltava. Tämä edellyttää yhteistä lähestymistapaa, mutta mielestäni tätä keskustelua on johdettava.” Hän sanoi siis näin ja lainaus loppuu.

Heti, kun hän pyysi tätä keskustelua, jota pitäisi käydä koko Euroopan unionin alueella, me tartuimme toimeen ja me vastaamme nyt tähän hänen esittämään kutsuun, kun aloitamme tämän keskustelun. Tästä syystä kutsun kollegani Renata Francesca Donatan Italiasta esittämään teille hänen kantansa siitä, mistä komission puheenjohtaja pyysi meitä keskustelemaan.

-Kiitos, Christian. Kiitos kaikille. Hyvää huomenta. Asun maassa, joka on jo ottanut käyttöön pakolliset rokotukset. Italiassa hallitus on ottanut käyttöön pakollisen rokotuksen kaikille terveydenhuoltoalan työntekijöille, kouluissa, yliopistoissa ja ammatillisessa koulutuksessa työskenteleville sekä armeijan, poliisin ja palokunnan työntekijöille.

Kaikkien näiden työntekijöiden on pakko ottaa täysi rokotus COVID-19-tautia vastaan ja tehosterokotukset, jotta he eivät joutuisi palkattomalle lomalle omasta immuniteetti tilanteestaan riippumatta. Edes vahva luonnollinen immuniteetti tartunnasta toipumisen jälkeen ei vapauta ketään tästä velvoitteesta, kun kuusi kuukautta on kulunut positiivisesta näytteenotosta.

Myöskään henkilöitä, joilla on rokotuksen vasta-aiheisia sairauksia, ei vapauteta tästä velvollisuudesta, lukuun ottamatta muutamia tapauksia, joista päätetään algoritmin perusteella. Lisäksi hallitus on juuri ottanut käyttöön tehostetun vihreän passin, joka on myönnetty vain rokotetuille tai kuuden kuukauden kuluessa toipuneille, jotta he voivat päästä kaikkiin ravintoloihin, baareihin, elokuvateattereihin, teattereihin ja julkisiin tapahtumiin. Tämä pätee kaikkiin yli 12-vuotiaisiin.

Perus vihreät passit, jotka voidaan saada jopa maksamalla COVID-pikatesti, ovat voimassa 48 tuntia ja se vaaditaan matkustamiseen kaikenlaisessa julkisessa liikenteessä, myös paikallisesti, ja päästäksesi kaikkiin sellaisiin kouluihin, yliopistoihin ja töihin, missä tahansa julkisessa tai yksityisessä toiminnassa, jossa ei vaadita sitä, että olet ottanut rokotteen. Minun maassani henkilökohtaisten lääketieteellisten hoitojen valinnanvapaus on siis kielletty.

Ihmisiä kiristetään työpaikan menetyksellä tai oikeuden menetyksellä matkustamiseen tai opiskelemiseen, jos he eivät allekirjoita rokotus suostumusta, joka ei perustu vapaaseen valintaan eikä siitä ole myöskään informoitu asianmukaisella tavalla. Yli 12-vuotiaat lapset eivät voi enää nousta bussiin ja mennä kouluun, jos heitä ei ole rokotettu ja jos heidän perheillään ei ole varaa maksaa kolmea testiä viikossa tai jos heillä ei ole autoa, jolla vanhemmat voisivat kuljettaa lapsiaan.

Monet teini-ikäiset ovat saaneet sydänlihastulehduksen, sydänpussitulehduksen ja useat kuolevat äkillisiin sydänkohtauksiin, aivoverenvuotoon tai vain nukkuessaan heti rokotuksen jälkeen. Nyt he alkavat rokottaa 5-11-vuotiaita lapsia, kun EMA ja Italian lääketieteellinen virasto ovat hyväksyneet käyttöön Pfizerin rokotteen sillä päätöksellä, joka perustuu 1500 lapsen rokotekokeiluun ja ainoastaan muutaman viikon seurantaan.

Muissa Euroopan maissa tilanne on samanlainen tai jopa pahempi. Kuten esimerkiksi Latviassa, jossa rokottamattomien parlamentin jäsenten ei sallita osallistua keskusteluihin tai äänestyksiin. Tai Kreikassa, jossa hallitus on ehdottanut 100 euron kuukausittaista sakkoa kaikille yli 60-vuotiaille, jotka eivät ota rokotusta. Itävallassa rokottamattomia vastaan on ensi viikosta alkaen asetettu lock-down sulkutila ja lakiluonnoksessa säädetään pakollisesta rokottautumisesta kaikille, myös alaikäisille ja siitä kieltäytyville määrätään jopa 7 200 euron sakot tai vaihtoehtoisesti jopa kuuden viikon vankeusrangaistus.

Euroopan komission puheenjohtaja esitti viime viikolla, että EU:n olisi omaksuttava yhteinen lähestymistapa näiden toimenpiteiden toteuttamiseen kaikissa maissa. Vastaukseni on, että teidän pitäisi hylätä kaikki pakollisia rokotuksia ja rokotettujen kansalaisten kriminalisointia koskevat käytännöt. Kuten Euroopan neuvosto teki päätöslauselmassaan numero 2361/21.

Pakollisten rokotusten tukeminen tulisikin nyt pettämään sen omat arvot vapaudesta, tasa-arvosta ja ihmisoikeuksien suojelusta. Ja siitä päivästä lähtien EU:n jäsenyys olisi häpeä kaikille demokraattisille maille. Euroopan unionin on nyt tehtävä valinta. Jatkaako EU demokraattisena järjestelmänä vai ei? Komissio on valmis muuttumaan autoritaariseksi. Saa nähdä, mitä EU:n neuvosto päättää. Olemme täällä palauttamassa EU:lle vapautta ja ihmisoikeuksia, emmekä häpeää. Kiitos.

-Kiitos. Pyydän nyt puhumaan kollegamme vihreiden puolueesta. Hän on Liettuasta. Stasys Jakeliūnas.

-Kiitos, Christian. Ja hyvää huomenta kaikille. Jotkut tutkijat, myös lääketieteen tutkijat, kutsuvat tätä pandemiaa PCR-testi pandemiaksi. Olen samaa mieltä heidän kanssaan. Lisäisin vielä, että tämä on myös pelko pandemia, koska PCR-testit aiheuttavat niin sanottuja COVID-tapauksia ja COVID-kuolemia. Ja tämä tilasto on epäluotettava, minkä vahvistavat myös kolme Euroopan unionin tilastoista vastaavaa laitosta antamiensa tietojen perusteella.

Tilastotietoja ja pelon tunnetta manipuloidaan nyt, jotta meitä kaikkia, myös lapsiamme, saataisiin painostettua rokotuksiin. Nyt von der Leyen vaati pakollisia rokotuksia tai tarkemmin sanottuna keskustelua pakollisista rokotuksista. Mutta tässä on jo nyt kyse pakkorokotuksia, koska meitä manipuloidaan pelon ja tilastojen kautta, ja koska meiltä vaaditaan digitaalisen koronapassin käyttöä.

Kun meitä pyydetään ottamaan rokotteet, meitä kehotetaan luottamaan tieteeseen. Mitä tiede on? Tein itse tiedettä vuosia sitten, mutta muistan yhä, mistä siinä on kyse. Kyse on aivan ensimmäisenä tieteellistä keskustelusta, avoimesta tieteellisestä keskustelusta. Missä on kaikki tieteellinen keskustelu rokottamisen ja muiden COVID-kysymysten suhteen, kuten PCR-testit?

En näe sellaista. Miksi, koska se on estetty. Se on blokattu suurimmista medioista ja jotkut globaalit verkostot jopa sensuroivat sitä maailmanlaajuisesti. Minä synnyin Neuvostoliitossa. Itse asiassa minut karkotettiin kotimaastani ennen syntymääni, koska vanhempani olivat poliittisia vankeja stalinistisen hallinnon alaisuudessa ja heidät lähetettiin kauas kotimaastaan.

Elin siis Neuvostoliiton aikaisessa vankilassa, jossa olin sensuuri valvonnalla alla 30 vuotta. En osannut ollenkaan kuvitella, että siirtyisimme nyt jälleen tällaiseen sensuurin ja valvonnan ympäristöön. Olen joutunut itse kolme kertaa globaalin toimijan sensuurin kohteeksi. Miksi? Koska esitin kysymyksiä. Ehdotin tieteellistä keskustelua. Aloitin itse jonkinlaisen keskustelun ja se estettiin ja sensuroitiin. Nyt komission puheenjohtaja von der Leyen, en tiedä, onko hän itse manipuloitujen tietojen ja pelon uhri vai manipuloiko hän itse muita? Tutkijat, joihin luotan ja analysoimani tiedot eivät kuitenkaan osoita, että tarvisimme rokotuksia kaikille, emmekä varsinkaan lapsille ja nuorille aikuisille. Aina 50:een ikävuoteen asti tästä viruksesta ei ole tilastollisin perustein mitään riskiä näille ikäryhmille.

Tämä sensuuri on varsin vaarallista, koska se hiipii meihin. Ja jos sen annetaan jatkua, uskon, että tulemme elämään jossakin, jota voimme kutsua globaaliksi Kiinaksi, globaaliksi Neuvostoliitoksi tai globaaliksi digitaaliseksi COVID-maaksi. Sillä, miksi kutsumme sitä, ei ole väliä, mutta siinä ei ole enää kyse vapaasta maailmasta. Meidän on siis taisteltava vapaan maailman puolesta. Meidän on taisteltava oikeudestamme elää vapaassa maailmassa ja lastemme oikeudesta elää vapaassa maailmassa. Kiitos.

-Kiitos, Stasys. Christine, ole hyvä.

-Kyllä. Hyvää huomenta. Kiitos vielä kerran kaikille teille, jotka olette ilmaisseet aivan valtavan määrän tukea ja kannustusta meitä kohtaan kaikissa lähettämissänne sähköposteissa, yksityisviesteissä ja sosiaalisessa mediassa, mutta älkää pitäkö minua sankarina. En ole rohkea. Teen vain työtäni. Minut valittiin parlamenttiin palvelemaan kansaa, toimimaan kansan puolesta ja kansan parhaaksi. Enkä voisi kuvitella parempaa tapaa palvella teidän kaikkien etuja kuin mitä vapauden, demokratian ja oikeusvaltion puolustamisen kautta.

Mutta sanon teille nyt, että valtaosa vaaleilla “valituista” edustajistanne pettää teidät aivan täysin. Sen sijaan, että muokkaisimme käsitystämme siitä, mikä on täysin rokotetun ihmisen määritelmä, meidän tulee muokata käsitystämme siitä, mikä on laillinen hallitus. Hallitukset, jotka pakottavat ihmiset noudattamaan sääntöjään, eivät ole laillisia eivätkä demokraattisia.

Eikä kyse ole myöskään terveydestänne. Lääketeollisuuden yritykset ovat aivan yhtä kiinnostuneita kansanterveydestä kuin mitä aseteollisuus on kiinnostunut maailmanrauhasta. Jotkut teistä saattavat väittää, että liioittelen tai arvioin väärin hallitusten aikomuksia. Myönnän kyllä, että se voi olla mahdollista, mutta oletteko te valmiit ottamaan tässä kohtaa riskin? Onko teillä varaa tällaiseen välinpitämättömään asenteeseen hallitustanne kohtaan, kun otamme huomioon sen tosiasian, mitä me kaikki voimme tässä nyt menettää?

Jotkut saattavat ajatella, että ymmärrän kyllä tavallaan, mitä hän tarkoittaa, mutta ei meidän hallituksemme nyt sentään niin tekisi. No, mutta kyse ei ole siitä, että tekisivätkö he sitä vaiko eivät, koska he tekevät sitä jo nyt parhaillaan, kun me puhumme tästä. Kuten viidennellä vuosisadalla eKr. elänyt kreikkalainen filosofi Herakleitos on todennut: “Totuus jää usein huomaamatta, koska se on niin uskomaton.” Jos oma käsityskykynne ei riitä siihen, että hallituksella voisi olla pahoja aikomuksia teitä kohtaan, se ei vielä tarkoita, että se ei voisi olla totta.

Ja toisaalta, olen paljon mieluummin väärässä kuin että joutuisin katumaan. Mutta tämä on teistä kiinni. Teidän on päätettävä, mitä te teette. Mutta muistakaa, että minkä päätöksen sitten teettekin, ette tee sitä vain itseänne varten. Tämä päätös tehdään myös lastesi ja lapsenlastesi puolesta. Tämänpäiväinen päätöksenne muokkaa tätä yhteiskuntaamme, jossa lapsesi joutuvat vielä elämään. Tekemänne päätökset määrittävät sen, elävätkö lapsenne vapaassa ja demokraattisessa yhteiskunnassa vai joutuvatko he valvovan poliisivaltion alaisuuteen.

Minä olen päättänyt jättää lapsilleni vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan, ja aion taistella sen puolesta kynsin ja hampain. Ja jos se jää viimeiseksi asiakseni, jonka teen tällä planeetalla, olkoon sitten niin. Joten vielä kerran, arvon hallitus, katsotaan, mihin pystytte. En pelkää teitä. Te ette pysty hiljentämään minua. Ette pysty pakottamaan minua noudattamaan teidän sääntöjänne.

Ja vielä yksi asia. Jos yritätte ostaa minut pois pelistä, se ei tule onnistumaan. Voitte tarjota minulle miljoona dollaria tai tarjotkaa vaikka sata miljoonaa dollaria. Mutta tiedättekö mitä? Lasteni tulevaisuuden turvaamiselle vapaassa ja demokraattisessa yhteiskunnassa ei ole mahdollista asettaa hintalappua. Joten, mitä tulee omaan kantaani tämän suhteen, tahdon ilmaista sen Margaret Thatcherin sanoin: “Tämän naisen päätä ei käännetä.” Siitä voitte olla täysin varmoja. Kiitos.

-Kiitos. Ivan, ole hyvä.

-Kiitos, hyvät kollegat. Kiitos myös kaikille, jotka osallistuvat tähän lehdistötilaisuuteen. Vastaan aluksi komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille, joka vaati keskustelua pakollisista rokotuksista. Vastaus on yksinkertaisesti EI. Näitä lääketieteellisiä tuotteita ei voida määrätä pakollisiksi. Ja syy siihen, miksi niitä ei voida määrätä pakollisiksi on siinä, että tilastot ja tiede ovat osoittaneet meille sen, että nämä tuotteet ovat hyvin kaukana siitä, mitä meille on luvattu.

Olen kertonut tästä jo monta kertaa. Helmikuun 25. päivänä 2021 täällä Brysselissä, Euroopan parlamentissa kokoontui valiokunta, jossa oli paikalla seitsemän suurimman lääkeyhtiön johtajaa Modernalta, AstraZenecalta, Pfizerilta ja NOVAX:lta. Ja meillä mepeillä oli tuolloin mahdollisuus esittää heille kysymyksiä koskien heidän lääketieteellisiä tuotteitaan.

He kertoivat, että niiden tehokkuus on erittäin korkea, jopa 90-95 prosenttia, he puhuivat kaikki korkeista prosenttiluvuista. Ja nyt yhdeksän kuukautta myöhemmin tilastot ja tiede osoittavat meille sen, että niiden tehokkuus on todella paljon pienempi kuin mitä luvattiin. Tehokkuudella tarkoitamme siis niiden tuomaa hyötyä. Hyötyyn liittyy myös aina jonkinlainen hinta. Mikä on siis ollut tässä sen hintana? Hinta on tietenkin ollut sivuvaikutukset. Jokaisella tuotteella on sivuvaikutuksensa. Mitä tiede näyttää meille näistä sivuvaikutuksista? Sen, että haittavaikutuksia on raportoitu tästä COVID-rokotteesta enemmän kuin kaikista muista rokotteista yhteen laskettuna useiden vuosikymmenten ajalta.

Nämä ovat siis tuotteita, joiden laatu on hyvin kyseenalainen ja siksi niitä ei voida määrätä pakollisiksi. Niitä ei voi pakottaa ihmisille. Ja mitä tulee vapauteen, minusta tuntuu aivan siltä kuin perustuslailliset oikeutemme ja ihmisoikeutemme olisi kidnapattu ja että meidän tulisi nyt maksaa lunnaita aina 6 kuukauden tai vuoden välein saadaksemme vapautemme takaisin. Me emme hyväksy tätä. Oikeutemme ovat synnynnäisiä. Ja tämä tarkoittaa sitä, että yksikään kidnappaaja ei voi viedä niitä meiltä. Näin se yksinkertaisesti vain menee. Me emme hyväksy mitään muuta.

Kerro nyt lyhyen selonteon Kroatiasta ja Sloveniasta. Kuten tiedättekin jo, koska kerroin tästä edellisessä tiedotustilaisuudessamme, että marraskuun alussa Kroatian hallitus päätti, että julkisen sektorin on otettava käyttöön digitaaliset vihreät sertifikaatit (koronapassit). Heti, kun tämä toimenpide otettiin käyttöön, sitä alettiin vastustamaan aivan valtavasti kaikkialla, mutta se on kuitenkin edelleen käytössä ja sen käyttö vain kasvaa. Ja nyt, huomenna Kroatian parlamentissa keskustellaan laista, jonka perusteella voidaan antaa sakkoja kaikille niille, jotka eivät ota koronapassia käyttöön organisaatiossaan. Kroatian hallitus jatkaa siis edelleen tätä ihmisten sortamista ja tätä perustuslain vastaista tilannetta. Ja tietenkin, jos von der Leyen käskee heitä määräämään pakolliset rokotukset kaikille kroatialaisille, he tekevät myös sen. He ovat aina tehneet kaiken sen, mitä Brysselistä on heille sanottu, riippumatta siitä, kuinka epäloogista se on ollut.

Neiti von der Leyen on sanonut, että vihreä sertifikaatti (koronapassi) on ollut suuri menestys. No, tämä “suuri menestys” julistettiin juuri perustuslain vastaiseksi Slovenian perustuslakituomioistuimen toimesta muutama päivä sitten. Slovenian perustuslakituomioistuin… ja minun on korostettava tätä, koska kuten kollegani sanoi, että suuresta sensuuri määrästä johtuen tällainen tieto leviää todella hitaasti. Joten tahdon nyt puhua tästä täällä aivan erityisesti.

Slovenian perustuslakituomioistuin teki päätöksen, että hallituksen tekemä päätös, joka on muuten hyllytetty jo muutama päivä takaperin. He siis sanoivat, että Slovenian hallituksen tekemä päätös, jonka mukaan vain rokotetut ja taudista parantuneet ihmiset saisivat mennä työpaikoilleen, että tämä päätös on perustuslain vastainen. Tämä on todella suuri voitto perustuslaillisille oikeuksillemme kaikkialla ympäri Eurooppaa.

Ja tämä on vain yksi monista tuomioistuinten päätöksistä, joita on annettu eri oikeusasteissa, alemmilla tasoilla, korkeimmissa oikeuksissa ja niin edelleen. Tarvitsemme lisää tällaisia päätöksiä. Tämä on siis selvä vahvistus sille, että nämä lait ovat edelleen voimassa. Ihmisoikeudet ovat edelleen voimassa. Mutta teidän on taisteltava. Teidän on nostettava näistä oikeuskeissejä ja taisteltava oikeusteitse, sekä myös kansalaisaktivismin ja tieteen rintamalla. Ja tämän tekemistä meidän kaikkien tulee jatkaa. Kiitos.

-Kiitos paljon Ivan. Yksi kuolema on tragedia, mutta miljoona kuolemaa on vain tilastoja. Tämä on sitaatti, joka on omistettu Josif Stalinille. Luin Ursula von der Leyenin lainauksen siitä, mitä hän sanoi lehdistötilaisuudessa 1. joulukuuta 2021 Euroopan komission edustajana, ja toistan nyt sen, mitä hän sanoi: “Euroopassa on 150 miljoonaa ihmistä, joita ei ole rokotettu.”

Olin aivan järkyttynyt, kun kuulin tämän. Kun tarkastellaan Euroopan unionin kansalaisia, emme näe 150 miljoonaa ihmistä, jotka ovat rokottamattomia, ja muita, jotka saattavat olla rokotettuja. Ei, vaan me näemme 400 miljoonaa yksilöä, joilla kaikilla on perusoikeudet ja joilla on oikeus ja vapaus, tai joilla vähintäänkin pitäisi olla, nykyisessä Euroopan unionissa, oikeus päättää, haluavatko he saada lääketieteellistä hoitoa vaiko eivät.

Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin pitämä lehdistötilaisuus toimii nyt siis koko länsimaisen sivilisaation käännekohtana EU:ssa. Kun puhumme länsimaisesta sivilisaatiosta, emme puhu mistään maantieteellisestä paikasta. Me puhumme arvomaailmasta, joka loi sen, mitä me kutsumme tänä päivänä länsimaalaiseksi arvomaailmaksi, johon kaikki aina viittaavat.

Tänne yrittää tulla miljardeja ihmisiä eri puolilta maailmaa. Tästä syystä meillä on joka paikassa laittoman maahanmuuton ongelma, koska tämä on ainoa paikka koko maailmassa, joka loi ja luo edelleen vaurautta ihmisille. Ja syy tähän on siinä, että me hyväksymme jokaisen ihmisen ja tunnustamme nämä perusoikeudet, jotka meillä kaikilla on. Tästä syystä ihmiset eivät yritä pyrkiä täältä Kiinaan tai Venäjälle, jossa olemme nähneet diktaattoreita ja tyranneja.

Ihmiset pyrkivät tulemaan sieltä tänne, koska he tavoittelevat vapautta. Se, mitä me kuulimme 1. joulukuuta, on muutosta. Se muuttaa aivan kaiken Euroopan unioniin liittyvän. Olemme nähneet viimeisen 2,5 vuoden aikana, kun komission nykyinen puheenjohtaja on johtanut Euroopan unionia, aivan uskomattomia hyökkäyksiä Euroopan unionin jäsenvaltioiden suvereniteettia vastaan.

Mutta kuten olemme nyt nähneet, ja tämä on aivan ennennäkemätöntä, miten hän kyseenalaistaa. Tämä on ongelma. Ja toistan tämän vielä. Hän kyseenalaistaa jokaisen Euroopan unionissa elävän kansalaisen perusoikeudet.

Hän nosti nyt tämän asian esille, että puhutaan pakollisista rokotuksista. Käydään keskustelua siitä, mutta minkä suhteen? Senkö, miten ihmiset pakotetaan tekemään jotain vastoin omaa tahtoaan tai hyväksymään valinnanvapautensa menetyksen, kuten tehdään, aina näissä EU:n toimielimissä, joissa kaikki on vain yhtä kompromissia.

Olemme olleet mukana parlamentin keskusteluissa. Kaikki, mitä ihmiset sanovat täällä, kaikki mitä enemmistö täällä äänestää, siinä ei ole kysymys oikeasta tai väärästä. Ei, vaan näissä tehdään kompromisseja. Kysyn Euroopan kansalaisilta, mihin te vedätte rajan? Missä kohtaa te teette kompromissin? Kuinka paljon valtaa te haluatte antaa Euroopan komissiolle, joka taas antaa vaaleilla valitsemattomien byrokraattien päättää vastoin omaa tahtoanne siitä, mitä rokotuksia teidän on otettava, jotta saisitte elää “vapaina” kansalaisina.

Kutsutaan sitä, kuten Ivan sanoi. Tämä, mitä hän tekee nyt parhaillaan, on hyökkäys koko Euroopan unionin olemassaoloa vastaan.

Jos nimittäin katsotte Euroopan unionin perustamissopimusta, sen kolmannessa artiklassa sanotaan seuraavaa: "Unioni tarjoaa kansalaisilleen vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen". Vapaus ei ole mikään abstrakti käsite. Vapaus on yksilöllistä. Se on henkilökohtaista. Hallitus ei voi sanoa, että teillä on mahdollisuus valita joko A tai B. Ei, minä tahdon olla itse se, joka tekee valinnat. Teidän on luotava minulle ympäristö, jossa voin käyttää oikeuttani valita.

Kyse ei ole siitä, että te annatte minulle vaihtoehtoja, vaan siitä, että minä valitsen itse omat vaihtoehtoni. Meille oli todella hämmentävää kuulla, miten jopa EU:n korkeimmalta tasolta Ursula von der Leyen tuli julkisuuteen sanomaan, että keskustellaan tästä asiasta. Keskustelemme nyt siis kaikkien Euroopan unionissa elävien ihmisten perusoikeuksien riistämisestä.

Euroopan unionin perustamissopimuksessa on artikla, kuudes artikla, jossa sanotaan seuraavaa ja lainaan sitä: “Unioni tunnustaa Euroopan unionin perusoikeuskirjassa vahvistetut oikeudet, vapaudet ja periaatteet.” Ja tässä on peruskirjan ensimmäinen sivu. Ensimmäisessä artikkelissa puhutaan ihmisarvosta, ymmärrättekö, siinä ei puhuta valtiosta. Siinä ei puhuta komissiosta, parlamentista tai neuvostosta. Peruskirjan ensimmäisessä artiklassa korostetaan ihmisarvon roolia ja sanotaan, että ihmisarvo on loukkaamaton. Sitä on kunnioitettava ja suojeltava.

Toisessa artiklassa puhutaan oikeudesta elämään, mutta kolmannessa artiklassa sanotaan seuraavaa ja lainaan: “Jokaisella on oikeus ruumiilliseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Lääketieteen ja biologian alalla on noudatettava erityisesti seuraavia vaatimuksia ja kieltoja. Asianomaisen henkilön vapaaehtoinen ja asiaan vaikuttavista seikoista tietoisena annettu suostumus, joka on hankittu laissa säädettyjä menettelytapoja noudattaen.”

Toistan tämän: henkilön vapaaehtoinen suostumus. Nämä ovat perusarvoja, jotka ovat koko Euroopan unionin perustana.

Jos hän nyt kyseenalaistaa tämän unionin perustan, joka ei ole perustunut toimielimiin tai hallitukseen, vaan meidän luomiselle, kuten perussopimuksessa sanotaan: alueeksi, joka on kansalaisiaan varten. Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeksi. Miten meillä voi enää olla oikeutta? Miten meillä voi enää olla turvallisuutta, jos te rikotte EU:n kansalaisten perusoikeuksia. Kuulin ja näin mediassa artikkeleja, joissa sanottiin, että jotkut oikeistolaiset kiistävät tämän.

Katsokaa meitä täällä. Minä olen parlamentin oikealta laidalta. Christine on myös oikealta. Francesca ja Ivan ovat sitoutumattomia, mutta Stasys on vasemmalta laidalta vihreistä. Kyse ei ole oikeasta tai vasemmasta. Kyse on oikeasta ja väärästä. Ja on selvää, että Ursula von der Leyenin toiminta on väärin Euroopan unionia kohtaan sekä myös Euroopan unionin alueella asuvia ihmisiä kohtaan. Halusimme pitää tämän ensimmäisen lehdistötilaisuuden siitä, mitä hän on sanonut, jotta saamme nostettua nämä asiat esiin. Ja voimme taata teille sen, että tämä ei tule jäämään viimeiseksi tiedotustilaisuudeksi tässä asiassa.

Ennen kuin lopetan, haluan sanoa vielä muutaman asian. Olin viime sunnuntaina paikalla suuressa mielenosoituksessa, joka järjestettiin täällä Brysselissä: “March for freedom” -marssissa. Tapahtumaan osallistui yli 120 000 ihmistä monien paikalla olleiden kertoman mukaan, jotka olivat laskeneet paikalla olleiden määrää. Haluan onnitella ja kiittää kaikkia, jotka osallistuivat tähän kokoukseen. Monet ihmiset matkustivat pitkiä matkoja Belgian sisällä ja jopa Belgian ulkopuolelta saakka tuli osallistujia. He tulivat tänne Brysseliin marssimaan vapauden puolesta.

Nämä ihmiset haluavat olla vapaita. He tahtovat tehdä omat valintansa. Tapasin ryhmässä ihmisiä, jotka eivät olleet rokotettuja, mutta tapasin myös ihmisiä, jotka olivat rokotettuja. Kysyin heiltä, että miksi te protestoitte. Koska he haluavat olla vapaita. He tahtovat tehdä itse omat valintansa. He eivät halua, että hallitus, komissio tai kukaan muu, varsinkaan jotkut vaaleilla valitsemattomat byrokraatit, pakottavat heitä tekemään jotain.

Haluan kiittää palomiehiä, jotka johtivat valtavaa väkijoukkoa. He tekivät aivan erinomaista työtä. Mutta valitettavasti heidät karkotettiin vesitykeillä pois Euroopan komission edestä. Järkytyin suuresti paikan päälle saavuttuani, kun huomasin, että Euroopan komissio oli ympäröity piikkilangoilla. Ensin oli komission piikkilanka linja, sitten poliisien linja varustautuneena kohtaamaan kansalaisia. Emme ole nähneet tällaista aiemmin Euroopan unionissa.

Me, jotka tulemme idästä. Olemme nähneet tätä jo aiemmin, mutta emme täällä. Ja koska tämä on nyt tämän vuoden viimeinen tiedotustilaisuutemme, haluan sanoa teille kaikille, että älkää pelätkö. Me olemme täällä taistelemassa teidän puolestanne. Hyvää joulua ja Jumala siunatkoon teitä. Kiitos.

-Näen täältä katselijat. America Hernandez Politico:sta, kysyitte, tuleeko nauhoitus jälkeenpäin saataville. Kyllä tulee. Jos joku toimittajista tahtoo kysyä, teidän on painettava nappia. Otamme ensin yhden kysymyksen täältä yleisöltä. Kertokaa ensin nimenne ja media organisaationne. Kiitos.

-Hyvää huomenta, italialaisesta sanomalehdestä, emme olleet paikalla tämän lehdistötilaisuuden ensimmäisessä osassa. Joten anteeksi, jos kysyn jotain, johon on jo vastattu. Sen jälkeen, kun Euroopan tuomioistuin päätti pakollisesta COVID-passista parlamentin sisäänpääsyn edellytyksenä, mikä on nyt seuraava käytännön askeleenne?

Se oli ensimmäinen kysymys. Ja toinen kysymys, jos saan kysyä. Oletteko tietoisia siitä, että teillä saattaa olla joitakin kollegoita, muitakin edustajia, jotka ovat periaatteessa samaa mieltä tästä teidän linjastanne, mutta he eivät uskalla kertoa siitä avoimesti, koska he eivät halua rikkoa poliittisten perheidensä linjoja. Kiitos paljon.

-Haluan sanoa, että en ollut osallisena tässä tapauksessa. Joten pyydän siis kollegojani vastaamaan tähän kysymykseen.

-Kyllä, minä voin vastata tähän. Oikeus itse asiassa päätti ennakkoratkaisuna, että David Sassolin päätös. Hän siis käytännössä kielsi meitä tulemasta parlamenttiin, ellei meillä ole digitaalista vihreää todistusta tai ellemme ole käyneet PCR-testissä, joka on voimassa tietääkseni vain 48 tuntia. Emme suostuneet tähän. Joten tämän sijaan hän määräsi, että meidän on tehtävä ennen parlamenttiin tuloa pikatesti, ja jos se on negatiivinen, saamme paperin, jossa todetaan, että kaikki on kunnossa.

Ja tämäkin on kai voimassa sen 48 tuntia, mutta tämä ei ole nyt asiamme ytimessä. Emme ole täällä puhumassa siitä, miten me itse pääsisimme parlamenttiin, vaikka en olisi kyllä ikinä uskonut, että jonain päivänä minulla tulisi olemaan ongelma toimistooni pääsemisen suhteen, jonne minut on siis valittu tekemään työtäni. Ja Saksan kansalla on oikeus siihen, että minä saan tehdä työni. Mutta kyse ei ole meistä. Kyse on ihmisistä kaikkialla Euroopassa ja koko maailmassa.

Nämä hallituksen ylilyönnit ovat aivan uskomattomia. Meidän on todella mietittävä, että millaisen yhteiskunnan me haluamme? Meidän tulisi todella ajatella tätä 2G sääntöä ja sitä, mitä se oikeasti tarkoittaa. Ruokakaupat ja kioskit voisivat aivan yhtä hyvin laittaa oveensa kyltin, että “rokottamattomia ei palvella täällä.” Ja me olemme nähneet tämän tapahtuvan ennenkin vain eräällä toisella verukkeella. Joten anteeksi nyt vain, mutta tässä keskustelussa on kyse vapaudesta, demokratiasta, laillisuudesta ja pohjimmiltaan siitä elämäntavasta, jonka olemme tunteneet jo vuosikymmenien ajan. Ja kaikki tämä pyritään nyt lakkauttamaan sillä verukkeella, että “teemme tämän kaiken vain meidän kaikkien yhteiseksi parhaaksi”. Kiitos.

-Francesca.

-Tahdon lisätä tähän vielä jotain. Yleinen tuomioistuin hylkäsi keskeyttämispyynnön, ja nyt arvioimme lakimiestemme kanssa, pitäisikö meidän mennä tämän asian kanssa korkeampaan oikeusasteeseen. Punnitsemme vielä tätä, koska tämä päätös koskisi vain keskeyttämistä, eikä itse varsinaista pääasiaa, jonka tuomioistuin on hyväksynyt ratkaistavaksi kiireellisessä, nopeutetussa menettelyssä.

Joten tärkein päätös tähän liittyen tehdään todennäköisesti ensi kesänä. Ja nyt me keskustelemme siitä, miten meidän tulisi toimia. Ja vastauksena toiseen kysymykseenne: Kyllä, olemme tietoisia siitä, että on useita meppejä, jotka ovat samaa mieltä kanssamme ja ovat yhtä huolissaan kuin mekin näistä demokratian ja valinnanvapauden loukkauksiin liittyvistä asioista. Mutta osa heistä kuuluu ryhmiin, joilla saattaa olla hyvin tiukkoja poliittisia linjauksia. Joten he eivät voi suoraan ja julkisesti sanoa, mitä itse ajattelevat, mutta he kuitenkin tukevat myös meitä. Tässä oli vastaukseni, kiitos.

-Haluan myös lisätä tähän jotain. Ensimmäiseen kysymykseesi: en ollut mukana missään näistä tapauksista. Mutta marraskuun 3. päivästä lähtien, jolloin Euroopan parlamentti laittoi käytäntöön tämän päätöksen, jonka mukaan meidän toimeksiantomme ehdollistettiin kansan valitsemina edustajina ja samoin myös mandaattimme olla tässä Brysselissä sijaitsevassa rakennuksessa, samoin kuin myös Strasbourgissa ja Luxemburgissa.

En ole koskaan noudattanut tätä päätöstä. Aina, kun menen parlamenttiin, menen sisään näyttämättä yhtään mitään. Minun täytyy kuitenkin aina kiistellä oikeuksistani vartijan kanssa. Mutta olemme löytäneet yhteisymmärryksen. Heidän on aina raportoitava minusta parlamentin puhemiehelle. Sain juuri muutama päivä sitten kirjeen, että hän valmistautuu rankaisemaan minua. Niin hän sanoi, koska en ole noudattanut tätä päätöstä. Olen kotoisin entisestä kommunistisesta maasta. Olen kotoisin perheestä, jota vainottiin poliittisesti ja uskonnollisesti.

Minä en kumarra enkä polvistu kenenkään muun kuin Jumalan edessä. Joten jos he haluavat rangaista minua siitä, että toimin oikeuksieni mukaisesti ja puolustan kaikkien vapauksia EU:ssa, niin tehkää sitten se. Mutta loppujen lopuksi, ja tämä koskee nyt toista kysymystänne, loppujen lopuksi tämä on Euroopan kansalaisten käsissä. Mitä he tahtovat tehdä? Kyllä, tässä rakennuksessa on paljon meppejä, jotka tukevat meitä. Jotkut heistä pelkäävät omia puolueitaan, osaa heistä painostetaan, mutta viime kädessä tämä on EU:n kansalaisista kiinni. Joten kaikki te, jotka katsotte tätä EU:n alueella. Ottakaa yhteyttä omaan meppiinne ja kertokaa vaaleilla valituille virkamiehillenne, oman maanne vaaleilla valituille parlamentin jäsenille, että tulkaa tukemaan, mutta ei meitä, vaan teidän oikeuksianne, koska siksihän heidät on valittu tänne. Kiitos.

-Onko jatkokysymyksiä?

-Vain selvennyksenä vielä, vaaditaanko teiltä nyt PCR-testi, joka on tehty korkeintaan 48 tuntia ennen parlamenttiin menemistä vaiko ei? Voitteko te siis mennä parlamenttiin ilman, että näytätte minkäänlaista todistusta?

-Kysytkö tätä minulta vai kollegaltani?

-Rouva Andersonilta, koska hän puhui PCR-testistä. Minusta tämä näyttää siltä, että jos teidän täytyy näyttää PCR-testi, kyse on käytännössä samasta asiasta kuin mitä koronapassin kanssa. Kiitos.

-Okei. Tästä on siis annettu kaksi ennakkopäätöstä tuomarin toimesta, ja toinen niistä on kumottu, mutta toinen päätös on edelleen voimassa. Minun ei siis tarvitse tehdä PCR-testiä, enkä tee sitä. Minä vain yksinkertaisesti kieltäydyn siitä. Joten tuomioistuin sanoi, että voimme tehdä sylki pikatestin, joka on tehtävä lääkärin vastaanotolla tai EU:n parlamentin tiloissa. Ja näin minä toimin aina siihen asti, kunnes tuomioistuin lakkauttaa tämän.

Ja nyt, kun menen parlamenttiin, toimitan heille vain paperin, jossa todetaan, että olen tehnyt testin ja tulos on negatiivinen. Todellisuudessa turvamiehet on jätetty aivan yksin tässä asiassa. Heillä ei ollut aavistustakaan, miten valvoa tätä sääntöä. Ja kuten Christian sanoi, että he eivät voi tehdä mitään. Jos siis sanomme heille, että “te ette voi estää minua menemästä toimistooni”, se pitää paikkansa. He eivät voi tehdä yhtään mitään. Ainoa asia, mitä he voivat tehdä, on se, minkä Christian jo sanoikin, että puhemies Sassoli aikoo rangaista meitä. No, rankaiskaa vain. Hän ei voi estää minua toteuttamasta toimeksiantoani parhaaksi katsomallani tavalla. Siinä kaikki, mitä minulla on tästä sanottavana. Kiitos.

-Okei, oletko tyytyväinen vastaukseen? Onko netissä katsovilla toimittajilla lisää kysymyksiä? Katsotaanpa, herra Hernandez Politicosta...

Painakaa keltaista nappia, jos netissä olevilla toimittajilla on vielä kysymyksiä, kiitos.

Okei, kiitos paljon kaikille. Nimeni on Hermann Kelly. Kiitän kaikkien meppien puolesta siitä, että tulitte tänne tänään ja että tulitte myös mukaan netin välityksellä seuraamaan tätä lehdistötilaisuutta, joka järjestettiin vapauden puolesta. Kiitos paljon. -Kiitos.

-Kiitos.

Category

Share Video

  • 560 x 315
  • 640 x 360
  • 853 x 480
  • 1280 x 720

Add to

Flag Video

Rate video

Rate video

Up next
Autoplay