Rokotteilla pyritään vähentämään maailman väestönmäärää - Rapsodia.fi -tulkkaus

Donate

Rapsodia.fi
Published on Jul 9, 2021
Rokotteet ovat olleet huijausta aivan alusta lähtien. Ei ole olemassa minkäänlaisia tieteellisiä todisteita siitä, että rokotteet oikeasti toimisivat. Kyse on ollut koko ajan vain "kauniista ideasta", joka kyllä vaikuttaa päällisin puolin loogiselta ja järkevältä. Rokotteissa on perinteisen määritelmän puitteissa kyse siitä, että ihmiseen laitetaan kuollutta tai heikennettyä virusta, jonka perusteella ihminen alkaisi sitten tuottamaan vasta-aineita. Mutta siitä ei ole olemassa mitään todisteita, ovatko rokotteet todella toimineet vaiko eivät. Todisteita löytyy enemmänkin siitä, että rokotteet ovat aiheuttaneet ongelmia ihmisille.

Nämä psykopaatit ovat tehneet rokotteista suuren bisneksen. He ovat haaveilleet jo pitkään siitä, että he pääsisivät hallitsemaan ja kontrolloimaan ihmisiä ja vähentämään samalla maailman väestönmäärää. Nyt siis nämä samat henkilöt, joiden mielestä maailmassa on liikaa ihmisiä, ovatkin yhtäkkiä näiden "pelastavien" rokotteiden taustalla. Miten he nyt muka voisivat haluta tehdä rokotteen, jonka pitäisi pelastaa ihmisten elämät?

Tappajat ja murhaajat vihaavat sitä, kun ihmiset ajattelevat. He vihaavat niitä, jotka ajattelevat itse. He eivät siis halua sinun ajattelevan omilla aivoillasi näitä asioita. He vaativat ehdotonta luottamusta heihin ja siihen, mitä he sanovat.

Löydät tämän kokouksen täyspitkänä täältä: https://rapsodia.fi/globaali-rukouspaiva-pastori-chrisin-kanssa-25-6-2021/

Category

Share Video

  • 560 x 315
  • 640 x 360
  • 853 x 480
  • 1280 x 720

Add to

Flag Video

Rate video

Rate video

Up next
Autoplay