Rietaannu rakastamaan, jätä päivänkakkarat rauhaan | Hilkka Laronia

Hilkka Laronia
Published on Mar 4, 2021
Äläkä voita itteä, emmä nujerra itteä emmäkä muita. Eikä tunnonvaivat vaivaamalla eikä vatkuttamalla vähene, mitäs jos kiitämä niistä ja päästämä menehmään elämän virthaan, etteivät luudu siehluumme. Ei meän tartte itteä eikä toisia vänggätä eikä vääntää mihinkhään muottiin eikä millekhään mutkalle. Annama olla, hyväksymä ja rakastama kaikkea sillainko voima millonki rakastaa ja hyväksyä, se riittää. Äärettömästi hyväksyä ittensä ja muut täyellisessä maailmassa ja a vot, alkaa runssautta ja elämän rikhauksia löytyä ja riittää.

Kiinostuminen ja innostuminen on kelpo menetelmä olla asioissa mukana, nähä asioita, mutta uskoa ei kannata oiken mithän. Ja silti sanon, levollinen luottamus maailman ja ihmiskunnan suuhreen syähmeen ja hyvvyytteeen kannattaa ja kantaa, ei uskominen johonki tottuuksiin tai auktoriteetteihin. Rauhallinen, hiljanen elämän kuuntelu ja kattelu tuo syvvyyttä ja voimia ja uskallusta ellää. Sillain näemä ja hoksaama totuudellisemmin ja hahmotama net olleellisimmat jutut ja näyt ja näkemykset.

Eikähän kehäkukkien terälehtiä ruukata nyppiä, non päivänkakkaroitten terälehtiä, eikä meän tartte niitäkhään nyppiä, itte vaan vaphaasti rakastama ja iloittema tästäki päivästä alkavasta, jee ja ihanaa päivää taas rakhaat ihmiset, pai pai pus pus!

"Nyt uskon aikani olevan:
leperrellä lepytellä,
vähätellä välittämiä,
pysytellä paaperoisena."
- Airi Pöykkö Runoja https://www.laronia.com/runo2.html