Rapsodia.fi
Published on Nov 25, 2020
Saksalainen asianajaja Dr. R Fuellmich käsittelee videolla neljän asianajajan 10.7.2020 muodostaman kansainvälisen koronan tutkintakomitean tekemiä havaintoja ja löydöksiä. Komitea koostuu lakimiehistä, lääkäreistä ja tiedemiehistä, jotka ovat yhdessä päätyneet siihen lopputulokseen, että kö#rona on historian suurin rikos ihmisyyttä vastaan.
Reiner Fuellmich on saanut monia suuryhtiöitä polvilleen, kuten mm. Deutsche Bank, VW ja logistiikkayhtiö Kühne+Nagel. Reiner kertoo videolla kollegoidensa kanssa tutkimansa todistusaineston ja lukuisten todistajalausuntojen pohjalta olevan selvää, että kyse on rikoksesta ihmiskuntaa vastaan. He tulevat aloittamaan asiasta lukuisten asianajajien kanssa oikeudenkäyntejä ryhmäkanteina. Epäiltyinä ovat tietyt päättäjät, lääketeollisuus, big tech ja valtamedia.
WHO:lla alkoi ilmeisesti myös puntti tutisemaan, kun juridiselta puolelta alkaa nyt tulla painetta, sillä he ovat alkaneet jo korjailemaan ja kiistäämään aikaisempia pandemiasta antamiaan lausuntoja. Totuus tulee nyt julki. Auta suomalaisia HERÄÄMÄÄN JAKAMALLA tätä videota eteenpäin!
Lisää suomeksi tekstitettyjä asiantuntivideoita löydät osoitteesta www.rapsodia.fi
- Your Subscription
Rapsodia.fi -
Share Video
Add to
Flag Video
Rate video
Rate video

Up next
Autoplay
Recommended
-
Watch Later
05:49PÄIVITYS - RIKOS IHMISYYTTÄ VASTAAN - Rapsodia.fi -tekstitys
2.6K views 118 days ago -
Watch Later
18:18MIELEN MANIPULOINTI KORONATOIMILLA JA MITEN LOPETAMME HULLUUDEN
1.4K views 64 days ago -
Watch Later
25:42PLANEETAN SULKUTILA - Reiner Fuellmich - Rapsodia.fi -tekstitys
5.8K views 78 days ago -
Watch Later
17:42Henna Maria UNESCON JULISTUS BIOETIIKASTA JA IHMISOIKEUKSISTA
3.2K views 60 days ago -
Watch Later
06:14Anonymouksen Viesti Suomen Eduskunnalle, Kansalle ja Medialle
8.4K views 11 days ago

