Koronarokotteen haittavaikutukset

Donate

Rapsodia.fi
Published on Sep 15, 2021
Uuden ajan uutiset on julkaissut 3. osan rokotteiden haittavaikutuksista. Maria Kiiski kertoo rohkeasti omista ikävistä haittavaikutus kokemuksistaan Pfizerin koronarokotteen ottamisen seurauksena.

"Intuitio sanoi, että älä ota sitä. Mutta uutiset ja media pieksi sitä uutista, että kaikkien on pakko se ottaa ja erityisesti riskiryhmäläisten, johon itsekin kuulun astman takia. Paras ystävä painosti myös tosi paljon ja siinä hetkessäkin, kun istuin odottamassa rokotetta, ajattelin, että apua, mun pitäs vaan lähtee pois täältä. Mutta sitten mun nimi sanottiin ja menin tyynesti sinne penkkiin ja annoin pistää itteeni. Kahden tunnin päästä iski hirvee väsymys ja hädin tuskin jaksoin raahautua bussipysäkiltä kotiin. Kaksi seuraavaa päivää meni kuumeessa. Kipu levisi jalkaan ja lopulta viisi viikkoa meni sairaalassa.

Sairaalassa on semmonen asenne, että ei voi olla rokotehaitta. Mutta karuja lukemia kävi toiset hoitajat kertomassa siitä, että kuinka paljon vastaavia potilaita on myös osastolla. En ollut ainoa. Kukaan ei maininnut missään vaiheessa tätä rokotteen ottamisprosessia yhtään mitään vakavien haittavaikutusten mahdollisuuksista.

Nyt tarvitaan herkkyyttä, että voidaan nähdä, missä tilanteessa me ollaan tällä hetkellä ja sit heti yhtä nopeesti pitäs tulla se vahva taistelutahto, että pidämme oikeuksistamme kiinni ja toisten oikeuksista. Toivoisin, että kaikki muutkin, joille on tullut haittoja tai joiden läheisille on tullut jotain haittoja tai jotka muutoin näkee tän tilanteen kokonaisuuden, että pitäis vähän ääntä. Nyt täytyis pitää ääntä, että kaikki kuulee, että se viesti menis perille."

Tässä on linkki alkuperäiseen videoon YouTubessa: https://www.youtube.com/watch?v=o9bz2tGQmBU&ab_channel=Uudenajanuutiset

Tässä vielä kaksi linkkiä Uuden ajan uutisten tekemiin haastatteluihin, joissa omaiset kertovat oman lapsensa kuolemasta koronarokotteen ottamisen seurauksena:

https://rapsodia.fi/32-vuotias-sami-naukkarinen-kuoli-pfizerin-rokotteeseen-2/

https://rapsodia.fi/koronarokotteeseen-liittyvat-kuolemat/

Lisää rokotevideoita löydät kotisivuiltamme täältä: https://rapsodia.fi/category/rokote-videot/

Category

Share Video

  • 560 x 315
  • 640 x 360
  • 853 x 480
  • 1280 x 720

Add to

Flag Video

Rate video

Rate video

Up next
Autoplay